Lontoo kasvatti meikäläisestä aikuisen. Ennen vaihtoa meitä lähtijöitä informoitiin että muutosta voi tapahtua jokaisessa, enemmän tai vähemmän. Itse ajattelin, että noooh, varmaan englanti muuttuu sujuvammaksi kuudessa kuukaudessa ja silleen, mutta tuskin mitään suurempaa muutosta tapahtuu.
Väärässä olin:
Opettelin ensin syömään kaurapuuroa, kun se kerta on niin terveellistä ja superhalpaa. Näin jälkikäteen voin myöntää, että makukin on oikein hyvä. Nykyään puuro menee aamulenkillä keräämien tuoreiden mustikoiden kanssa. Sysyllä voisi keittää omenoista hilloa.
Ostin vapaaehtoisesti kaksi mekkoa ja muutamia hameita (en siis päättäjäisiä, lakkiaisia tai sellaisia varten, vaan täysin vapaaehtoisesti ilman ulkoista pakotetta). Minussa on naista myöntämään, että mekossa tai hameessa on oikein kiva kävellä.
Ostin mustat korkkarit, jokaisen naisen must. Niillä käveleminen on oikeasti hauskaa! Koska kesä menee lähes yksinomaan työkengissä, niin odottelenkin jo syksyä ja kopsuttelua Jyväskylän kylänraittiilla.
Hankin kuntosalikortin. Step. Aloin kuntosaliharjoittelun. Big step. Aloin juosta. Another big step. Hankin kuntosaliohjelman. BIG step! Nautin juoksemisesta. Even bigger step! Kuukauden juoksemisen jälkeen päätin, ettei vanhat lenkkarit saa enää syödä jalkapohjiani, joten menin ostamaan Adidakselta uudet, vaaleanpunaiset kiitäjät, joissa on kukkakuvioita. Ja kaiken kukkuraksi olen jatkanut juoksemista Suomeen palattuani, ja vaikka välillä juokseminen on kuin söisi sahanpurua tervalla, niin seuraavana päivänä lenkkarit vedetään jalkaan.
Opettelin juomaan Lontoolaista hanavettä. Suomalainen hanavesi maistui ensimmäisen viikon ajan liian makealta ja jopa äitelältä. Keho selkeästi vaati veden kemikaleilla, eikä puhtaana pohjavedestä nostettuna.
Opettelin jakamaan kylpyhuoneen ja keittiön (käytännössä puolet mun elämästä) seittemän muun hengen kanssa ja kestämään heidän huonoja ja hyviä puolia. Jälkikäteen voin sanoa että kiitän onneani ettei kylpyhuonetta tarvitse enää jakaa porsaiden kanssa, kuusi kuukautta oli ihan tarpeeksi, kiitos.
Leikkautin hiukseni ja paljastin niskavillani 23:n vuoden pitkätukkaisuuden jälkeen. Oli pakko lähteä Lontooseen asti kampaajalle, koska oma kampaajani ei ole suostunut leikkaamaan lyhyitä hiuskia, vaikka olen monesti todennut että sellaiset olisi kivat. Väitti että näytän paremmalta pitkähiuksisena ja lyhyet hiukset voin leikata sitten kun alan kaljuuntumaan. Viittaus Elovenaankin on kuultu. (PAH, ostin paketin Elovenan kaurahiutaleita kun palasin Suomeen ja KAPPAS, Elovena-neidolla on sama lyhyt leikkaus ku meikäläisellä!)
Opin arvostamaan Suomea ja suomalaisille arkipäiväisiä asioita, kuten astiankuivauskaappia, pistokkeita, veden sekoittajaa hanassa, ilmaista koulutusta, asioiden sujuvaa etenemistä, kaksinkertaisia ikkunoita, pakkoruotsia, pakkoenglantia, vaaleapaahtoista suodatinkahvia tavallisissa kahviloissa, kunnon leipää, turhan liibalaaban puuttumista hallinnon henkilökunnalta, puhdasta luontoa, josta löytyy aamiaiseksi mustikoita ja metsämansikoita sekä lounaaksi kanttarelleja, kirjastoa ja neljää vuodenaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti